Lemans Shaves Trims | korkeatasoinen parturiliike

Perustajan historia

Ismail Yesilçimen – parturi kolmannessa polvessa

Parturiksi ryhtyminen oli Ismail Yesilçimenille, 46, luonteva ratkaisu. Hän on parturi jo kolmannessa polvessa. Isä ja isoisä olivat arvostettuja partureita ja heidän ammattitaitonsa tiedettiin ympäri Istanbulia, missä suvulla oli monta miesten salonkia.

Jo seitsemän vanhana Ismail ansaitsi taskurahaa perheen parturisalongissa siivoamalla. Pian Ismail työskentelikin siellä koulun käynnin ohella kaikki lomansa. 16-vuotiaana hän oli täysiverinen parturi, jolla oli oma asiakaskuntansa. Kunnes nuori mies sai paremman tarjouksen.

”Meidän salongissa oli 27 työntekijää, joista kuusi valittiin luksushiihtokeskukseen töihin. Minä olin yksi heistä. Olin siellä yhdeksän talvisesonkia rikkaiden parturina.”

Hiihtokeskuksissa Ismail hyödynsi toista osaamistaan. Muotia ja musiikkimaailmaa seuraavana DJ:n työt kiinnostivat ja siitä tulikin pitkäksi aikaa hänen intohimonsa, joka pian syrjäytti parturin työt. DJ:n hommat veivät Ismailia pitkin Eurooppaa suihkuseurapiirien klubeilta toiselle. Näin jatkui, kunnes hän tutustui suomalaiseen kaunottareen.

Elämä kuljetti yllättäviä polkuja ja pian menestynyt DJ muutti tuoreen vaimonsa kanssa Helsinkiin vuonna 2000. Suomessa Ismail jatkoi DJ:n hommia ja töitä riitti Helsingin trendiklubeilta Lapin hiihtokeskuksiin. Jatkuva kiertäminen ja yötyö oli tuoreelle isälle kuitenkin raskasta. Unelma omasta parturimosalongista alkoi itää Ismailin mielessä. Oli aika kaivaa parturinsakset jälleen esiin.

​Helsingissä Ismail saavutti pian jalansijaa taitavana parturina, mutta lapsuutensa täyden palvelun miestensalongeissa viettäneelle hiustaiteilijalle ei tavallinen liukuhihnatyö riittänyt.

LeMans edustaakin sitä, mitä Ismail haluaa tarjota helsinkiläisille miehille: kaiken kattavan miestensalongin, jossa hiusten ja parranhoidon lisäksi asiakas kokee rentouttavan, arjesta irroittavan hetken.

Perustajan historia